Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Июнь
2022

Новости за 15.06.2022

Venäjän suurlähetystön edustaja tuo tervehdyksen Ano Turtiaisen puolueen puoluekokoukseen

Verkkolehti  

Venäjän suurlähetystön edustaja tuo tervehdyksen kansanedustaja Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle -puolueen puoluekokoukseen. Se järjestetään tulevana viikonloppuna Mikkelissä. Asiasta kertoo Turtiaisen eduskunta-avustaja James Hirvisaari tiedotusvälineille lähettämässään tiedotteessa. ”Kokouksen yhteydessä kunnioitetaan Suomen ja Venäjän välistä naapuruussopimusta, jonka solmimisesta vietetään 30-vuotisjuhlavuotta”, tiedotteessa kerrotaan. Turtiainen valittiin viime eduskuntavaaleissa eduskuntaan perussuomalaisten listalta. Читать дальше...

Kansanedustaja ehdottaa: Etuuksien indeksitarkastus neljä kertaa vuodessa

Verkkolehti  

Vasemmistoliiton Lohikoski arvioi, että hintojen nousun kiihtyminen vaatii toimia hallitukselta. Vasemmistoliiton kansanedustajan, valtiovarainvaliokunnan jäsenen Pia Lohikosken mielestä elinkustannusten nopean nousun vuoksi etuuksien indeksitarkistus tulisi jatkossa tehdä useamman kerran vuodessa. Hän puhuu neljästä kerrasta. Lohikoski piti keskiviikkona eduskunnassa vasemmistoliiton ryhmäpuheen keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta. Lapsilisät tulisi sitoa indeksiin Lohikosken mukaan Suomen mahdollisuudet vaikuttaa energian ja ruoan.

Vasemmistonuoret tyytyväisiä puoluekokouksen päätöksiin: ”Kertoo Vasemmistonuorten vaikutusvallan lisääntymisestä”

Verkkolehti  

Vasemmistoliiton puoluekokous oli Vasemmistonuorille voitto, järjestöstä kerrotaan. 16 nuorisojärjestön tekemistä 20 aloitteesta hyväksyttiin puoluekokouksessa, mutta Vasemmistonuoret suomii puoluetta korkeakouluopiskelijoiden unohtamisesta. Vasemmistonuorten mukaan vasemmistoliiton vuoden 2022 puoluekokous oli voitto nuorisojärjestölle. Jatkossa vasemmistoliitto tunnustaa tekevänsä ekososialistista politiikkaa sekä tavoittelee huumeiden käytön ja hallussapidon dekriminalisointia Vasemmistonuorten aloitteesta. Читать дальше...

Tutkimus: Hakkuiden lisääminen ei edistä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamista

Verkkolehti  

Tuore kirjallisuuskatsaus osoittaa, että hakkuiden lisääminen pienentää metsiin sitoutuvaa hiilen määrää merkittävästi sekä boreaalisella että lauhkealla vyöhykkeellä. Yleinen argumentti on, että hakkuiden lisääminen vähentää metsiin sitoutuvaa hiilen määrää vain lyhyellä aikavälillä. Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden katsauksen perusteella vaikutus kuitenkin säilyy merkittävänä ainakin 100 vuoden ajan. Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttaminen vaatii tulevina vuosikymmeninä jyrkkiä vähennyksiä hiilidioksidipäästöihin. Читать дальше...

Sote-järjestöjen työ uhattuna kustannusten nousun vuoksi – SOSTE vaatii niille indeksikorotusta toiminta-avustuksiin

Verkkolehti  

Ensi vuodelle suunniteltu valtionavustusten taso ei riitä nykyisen laajuiseen järjestöjen avustus- ja tukitoimintaan. Yleinen kustannustason nousu uhkaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaa. Järjestöjen kustannuksista neljä viidesosaa muodostuu työsuhteissa olevien ihmisten palkoista. Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat jo tehostamassa esimerkiksi kiinteistöjen käyttöä ja hallintoa, mutta näistä syntyvät säästöt eivät riitä, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry toteaa tiedotteessaan....

Said Ahmed kiittää tulevaa vanhemmuuslakia: Seuraavaksi usean vanhemman perheiden ja transperheiden oikeudet kuntoon

Verkkolehti  

Vasemmiston Said Ahmed: ”Myös sateenkaariperheiden lapsilla on oikeus vanhempiin ja hyvään perhearkeen.” Vasemmistoliiton kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Suldaan Said Ahmed puolustaa lasten yhdenvertaisia oikeuksia perhetaustasta riippumatta. Hän puhui eduskunnassa, kun käsiteltiin mietintöä uudesta vanhemmuuslaista. – Kaikkein tärkein tavoitteemme vanhemmuuslakia uudistaessa on luoda parempaa yhteiskuntaa lapsille, Said Ahmed kiteytti. Uusi laki vanhemmuudesta Uudessa vanhemmuuslaissa selkeytetään... Читать дальше...

Honkasalo korostaa ihmisoikeuksia: ”Suomi ei voi missään tilanteessa kieltäytyä vastaanottamasta turvapaikkahakemuksia”

Verkkolehti  

Vasemmistoliiton Honkasalo muistuttaa siitä, että oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus. Vasemmistoliiton kansanedustaja, puolueen tuore varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo pitää huolestuttavana keskusteluilmapiiriä, jossa yhä yleisemmin asetetaan vastakkain ihmisoikeudet ja turvallisuus. – Tälle aikakaudelle on ominaista, että aivan perustavanlaatuiset ihmisoikeudet kyseenalaistetaan. Oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus. Tätä joutuu nykyään toistamaan, Honkasalo sanoo. Hän puhui asiasta tiistaina eduskunnassa... Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Большой шлем

Рублёв и еще два российских теннисиста не сыграют на Олимпиаде в Париже






В онкоцентре в Родниках открылась «Академия онкологов России»

Цены все равно вырастут? Бизнес на «упрощенке» будет меняться и дорожать

Консультации для будущих мам начнут проводить в МОНИИАГ с 6 июля

Кадры со смерчем в Подмосковье появились в Сети