Pääkirjoitus | Suomen on kannettava oma vastuunsa al-Holin naisista
Oikeusvaltion on pidettävä puolensa, mutta se tehdään vain pitämällä kiinni oikeusvaltion toimintatavoista.
Oikeusvaltion on pidettävä puolensa, mutta se tehdään vain pitämällä kiinni oikeusvaltion toimintatavoista.
”Ota ihmeessä yhteys oppilaitokseen, mikäli mielessäsi on käynyt palkata harjoittelija tilalle” ilmajokelaiset yrittäjät Kristiina ja Vesa Iso-Tuisku kannustavat. Heidän maatilallaan Ilmajoen Kiikerinkylässä harjoittelijoita on ollut jo seitsemänä vuonna.
Rokotukset koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan pyritään aloittamaan Suomessa 27. joulukuuta. Kuvituskuva Helsingistä.
Janina Fryn hammastulehdus sai muhia kaikessa rauhassa, sillä se ei aiheuttanut oireita. – En olisi arvannut, että Yhdysvalloissa tehdyn hammasoperaation jälkeen joudun luopumaan koko hampaasta.
Jouluateriaa varten kaupoissa on kuitenkin riittävästi tuotteita, Sainsbury's-ketju rauhoitteli kuluttajia.
Teräsleidit -elokuvassa sattuu ja tapahtuu.
Lewis Hamilton ajoi kauden päätöskisassa Abu Dhabissa, vaikka ei ollut täysin palautunut koronataudista.
Koskelan alueen asukkaat halusivat muistaa murhenäytelmää, jakaa tuntemuksia ja ajatuksia sekä lähettää viestin, että nuorille on turvattava väkivallaton elämä.
Pääministeri Boris Johnsonilla oli kädet täynnä työtä koronan ja brexitin kanssa.
Punaisella jauheella päällystetyt lihapullat voivat olla ansa eläimille. Arkistokuva.
Tour de Ski huolestuttaa maajoukkueita – eikä syyttä.
Nordfruit-tutkimuksen kyselyyn voi vastata tammikuun loppuun asti.
The Nutcracker Suite on mielenkiintoinen aikamatka ajankohtaansa vielä vanhempaan jazziin.
Uusi muunnos voi tehdä koronaviruksesta tarttuvamman. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että muunnos tekisi viruksen aiheuttamasta taudista vakavamman. Muunnos on kuitenkin tuore, eikä siitä ole ehtinyt vielä kertyä juurikaan tutkimustietoa.
Koronatartunnan seurauksena haju- ja makuaistit heikkenevät.
32 vuotta sitten tapahtuneesta Pan Amin lennolle tehdystä pommi-iskusta nostettiin maanantaina uusi syyte pommin rakentanutta miestä vastaan.
Koronavirusmutantteja on löytynyt myös Tanskasta.
Vaihtoehtoiset reititkin voivat sulkeutua, koska hyvin monet muutkin maat asettavat nyt vastaavia rajoituksia Britanniasta tuleville
Ensimmäiset traktorit saadaan Suomeen maaliskuussa, vaikka kaupanteko on jo alkanut.
Pandemia on vähentänyt tuntuvasti junaliikenteessä tehtävien matkojen määrää.
Esa-Pekka Salonen pitää saamaansa tunnustusta henkilökohtaisena kunniana, mutta muistuttaa myös, että taiteilijoiden huomioiminen tällaisella historiallisella tavalla on erityisen merkityksellistä.
Varsinais-Suomen jouluruokakisassa kärkipaikasta kilpaili myös Birkkalan tilan luomuspeltistä keitetty joulupuuro.
Malesiassa oli maanantaina yhteensä lähes 92 000 vahvistettua koronavirustartuntaa ja noin 430 virukseen liittyvää kuolemantapausta.