Britannian koronatilanne ja uudet matkustusrajoitukset huolestuttavat markkinoita.
Korona aiheuttaa viime metreillä muutoksia raviliigahevosten huutokauppaan.
Useat Euroopan maat ovat asettaneet matkustusrajoituksia Britanniaan sieltä löydetyn koronavirusmutaation seurauksena.
Tutkintakomissio selvittää pääministeri Mette Fredriksenin toimia minkkiasiassa.
Elliot Page on jo vuosia puhunut tasa-arvon puolesta.
Yhtiöt odottavat edelleen, että kilpailuviranomaisten hyväksyntä saadaan niin, että yhdistyminen voi tapahtua ensi vuoden alkupuolella.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ei osallistunut sunnuntain tiedotustilaisuuteen tuoreista al-Holin kotiutuksista.
Sairaalahoidossa on nyt potilaita, jotka ovat saaneet koronatartunnan joulukuun alussa.
Uransa ohranjalostuksen parissa tehnyt agronomi sai tunnustusta suomalaisen olutkulttuurin hyväksi tekemästään työstä.
Marraskuun lopussa uutisoimme, miten Ylivieskan kavioura oli joutunut autoilijoiden hurjasteluareenaksi. Nyt sama ilmiö koettiin Teivossa.
Katie Tannenbaum selvisi säikähdyksellä vaaratilanteesta.
Saga Fursin joulukuun turkishuutokaupan välitysmyynnin arvo oli 28 miljoonaa euroa. Viime vuoden joulukuussa myynnin arvo jäi 12 miljoonaan euroon.
Tanskan kruununprinssi oli perheineen Sveitsissä talvilomalla viime tammikuussa.
Tehohoidossa sairaaloissa on tällä hetkellä 33 ihmistä.
Uhri sai hengenvaarallisen vamman ja on sairaalahoidossa.
Tutkimusten mukaan erilaisten maskien ominaisuudet vaihtelevat tuntuvasti.