Snooker | Hiuksenhieno virhe sai snookertähden raapimaan päätään – sitten alkoi yksipuolinen näytös
Neil Robertson kaatoi Barry Hawkinsin tylyin lukemin.
Neil Robertson kaatoi Barry Hawkinsin tylyin lukemin.
Yli-Lahti toimi pääministeri Esko Ahon erityisavustajana 1990-luvulla.
Viikonlopun revontulissa oli tutkijan mukaan nähtävissä ainakin kaksi erityispiirrettä.
Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden kiinnostus vaihto-opiskelua kohtaan oli laskussa jo ennen koronapandemiaa.
Ruotsia kohtaan ei Michael Claessonin mukaan juuri nyt kohdistu akuuttia uhkaa.
Maailman suurimman varainhoitajan mukaan työntekijöiden ja yritysten välinen suhde on mullistunut pandemian aikana.
Helsingissä, Tampereella ja Turussa suuret kaupat pitää viedä valtuuston käsittelyyn. Espoossa 295 miljoonan euron sairaalakaupasta päätti kaupunginhallitus.
Lambert pelasi JYPissä 70 ottelussa, mutta tällä kaudella tehopisteet ovat jääneet vähiin.
Markus Mustelin ja John Blässar jatkavat pariairokaksikkojen kärjessä Atlantin yli -soutukisassa.
Portugalilaisen Antonio Horta-Osorion kerrottiin joulukuussa rikkoneen Sveitsin karanteenisääntöjä matkustaessaan.
Rikos tapahtui Turussa Puolalanmäen lukiossa.
Ovetškinin seura Washington Capitals hävisi sunnuntai-illan ottelub Vancouver Canucksille.
Kun ihminen pyytää avukseen ambulanssin, voi ratkaisu olla aivan toinen kuin mitä hän oletti, eikä hän lähdekään kyydillä sairaalaan. Kuvituskuva.
Real kaatoi Espanjan Super cupin loppuottelussa Athletic Bilbaon.
Ranskasta lähes 300 000 euron tilin ravannut Cash Maker muutti Suomeen ja Orimattilaan.
Valokuvaaja lennätti dronen maailman suurimman lintuveistoksen yläpuolelle ja taltioi sen täydellisesti videolle. Kaksi vuotta sitten yrittäjä Niyas Cps, 25, kiinnostui ilmakuvauksesta ja on sittemmin taltioinut maailman merkittävimpiä nähtävyyksiä. Yksi merkittävimmistä paikoista, jossa Niyas on käynyt kuvaamassa sijaitsee Keralassa, Intiassa. Jatayun luonnonpuistossa komeilee maailman suurin lintuveistos. Valtavan teoksen pituus on 61 metriä, se on 46 metriä leveä ja jopa 21 metriä korkea. Veistos perustuu Jatayuun... Читать дальше...
Sosiaalityössä on havaittu, että erityisesti mielenterveys- ja velkaongelmat, köyhyys, työttömyys sekä elämänhallinnan ja asumiseen liittyvät ongelmat keskittyvät alueellisesti. Huono-osaisuus voi kasautua esimerkiksi tiettyihin vuokrataloihin ja lähiöihin. THL selvitti kuntien sosiaalityön ammattilaisten näkemyksiä huono-osaisuuden keskittymisestä ja alueellisen eriytymisen ongelmista. Alan ammattilaiset kokivat kasaantuneeseen huono-osaisuuteen vaikuttamisen hankalaksi. Vaikutusmahdollisuudet omaan asiakaskuntaan koettiin kohtalaisiksi... Читать дальше...
Djokovicin kannattajien mielestä turnauksen merkitys romahti, kun maailmanlistan ykkönen puuttuu.
Celine Dion kärsii vakavista lihaskouristuksista.
Virus on levinnyt viime viikkoina ryppäinä eri puolilla maata siitä huolimatta, että Kiina yrittää tukahduttaa virusta kovin ottein ennen Pekingin talviolympialaisia.
Varman kiinteistösijoituksista vastaava Sampsa Ratia: "Vuosi 2021 ei ollut samalla tavoin haasteellinen kuin vuosi 2020."