Liigan kärkikamppailut peruttu – Ilves-leirissä jälleen koronaa
Ilves ja HIFK eivät iske viikonloppuna vastakkain.
Ilves ja HIFK eivät iske viikonloppuna vastakkain.
Härkönen panostaa kasvatuksessa laatuun. ”Kovempi varsamaksu ei ole isoin kustannus kasvatustoiminnassa. Haluan antaa tammoilleni kunnon mahdollisuuden siitoksessa.”
Epäonnistunut kosinta tallentui videolle Boracayn saarella Filippiineillä. Luer Edward Maniago Geraban, 27, päätti polvistua tyttöystävänsä Jelyn Lachicalle, 29, edessä ja esittää ison kysymyksen. Innostunut poikaystävä ojensi sormusta pitkäaikaiselle kumppanilleen hotellin verannalla, josta avautui upeat näkymät merelle. Kosinnasta hurmioitunut Jelyn löi vahingossa poikaystävänsä kättä ja eeppinen kosinta sain odottamattoman käänteen.
Tee mokkapalat vaihteeksi täysin uudella tapaa.
E-urheiluliiton toiminnanjohtaja selittää syyn Suomen huimalle menestykselle.
Mestis pysyy vuoden suunniteltua pidempään 14 joukkueen sarjana
Rajoitus palkkion maksamisesta vain yhdelle tilalle vuoden aikana toteutuu.
Tampereen Ilveksen ja Helsingin IFK:n kaksi kohtaamista siirrettiin toiseen ajankohtaan.
Kaukolämmön päästöt kasvoivat 28 prosenttia edellisvuodesta.
Simon Fuller yrittää toistaa aiemmat menestyksensä The Future X -yhtyeellä.
Kokoomus on kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä vuodesta 2006 lähtien ja tämä linja pitää edelleen.
Tuore väitöskirja osoittaa, että nykytanssissa yleisöllä on erityisen aktiivinen rooli.
Susien kaatoluvat herättävät keskustelua. Kuvituskuva.
Yhtenä väkivallan vaihtoehtona ovat rajoitetut iskut Ukrainaan periaatteella ”hyökkää–kukista–tuhoa–vetäydy”. Jopa Pekingin olympialaisten uumoillaan vaikuttavan Putinin Ukraina-suunnitelmiin.
Uudesta alavariantista on tullut hallitseva muunnos jo esimerkiksi Tanskassa.
Guillermo del Toron uusi versio Nightmare Alleysta kierrättää film noirin astelmia ja henkilöhahmoja, kirjoittaa kriitikko Pertti Avola.
Walter Wallberg testasi ”supermaskia”.
Ahvenen ohella merimetson tärkeitä saalislajeja ovat muun muassa särki, kiiski ja kivinilkka.
Uuden ydinvoimalan suunnittelemattomaan pikasulkuun johtaneet syyt on TVO:n mukaan korjattu. Koekäyttöohjelma kuitenkin viivästyy.