ADHD-opiskelijan isä purkautuu rajusti etäkoulun tuskasta – koko arki mureni käsiin: ”Olen niin katkera”
Ammattikoululaisen isä kertoo, että pojalle lähiopetuksen tuoma säännöllinen päivärytmi on erittäin tärkeää. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.
Ammattikoululaisen isä kertoo, että pojalle lähiopetuksen tuoma säännöllinen päivärytmi on erittäin tärkeää. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.
”Uusimaa on nyt ihan kivasti samassa liigassa koko muun maan kanssa”, sanoo meteorologi.
Fennovoima julkaisi vuonna 2011 havainnekuvan ydinvoimalasta, kun yhtiö oli valinnut laitoksen sijaintipaikaksi Pyhäjoen.
Rafael Nadal on juuri kaatanut Daniil Medvedevin Australian avointen finaalissa.
Eniten suomalaisten luottamusta tietoturva-asioissa nauttivat pankit ja vakuutusyhtiöt sekä virastot ja muut julkishallinnon toimijat.
Loukkaantuneen Claude Julienin tilalle tullut Jeremy Colliton on valmentanut urallaan myös Ruotsissa.
Neljäss kerta toden sanoo. Davidson Du Pont on ollut kahdesti kakkonen Face Time Bourbonin jälkeen. Nyt ori on Prix d'Ameriquen ykkönen. Sen ohjastaja Nicolas Bazíre, 21, lienee 101. kerran ajetun Vincennesin mahtikisan nuorin voittajaohjastaja.
Julia Kykkänen sijoittui viimeisessä olympialaisia edeltäneessä kilpailussa 16:nneksi ja Jenny Rautionaho 20:nneksi.
Karolus Kaarlehdolla on Liigasta kokemusta SaiPan paidasta.
Aleksandr Gusev kiipesi kuuluisaan Ambuluwawa-torniin katselemaan upeita maisemia. Aleksandr Gusev, 32, vieraili yhdellä Sri Lankan kuuluisimmista turistikohteista 13. tammikuuta. Ambuluwawa-torni aukeaa normaalisti 08.30, mutta Aleksandr pääsi kiipeämään portaita pitkin huipulle aikaisemmin taltioimaan kauniin auringonnousun.
Kaikkiaan Valtteri-lumimyräkkä aiheutti vain vähän pelastustehtäviä Uudellamaalla. Ihmiset jäivät viikonloppuna kotiin.
Kreikan tuttu lomasaari Rodos on Tripadvisorin mukaan trendikohde.
Claude Julien valmentamassa Kanadaa Euro Hockey Tourilla.
Monet tapahtumat ja kannanotot viime aikoina pakottavat kysymään: mikä on vasemmistoliiton ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja? Miksi vasemmistoliiton ministerit hyväksyivät vastoin puoluevaltuuston kantaa valtioneuvoston päätöksen, jonka ulko- ja turvallisuuspoliittiset seuraukset kaikista vastaväitteistä huolimatta ovat ilmeiset: Suomi liittyi kaupan myötä osaksi Pohjois-Atlantin puolustusliiton pohjoista Venäjän vastaista pelotetta. Yhdysvaltalaisten hävittäjien hankkimista perusteltiin sillä... Читать дальше...
Hoitamattomissa metsissä esiintyy hoidettuja metsiä enemmän metsäpaloja, mikä aiheuttaa hiilipäästöjä.
Veitsikauppias poistui ravintolan takapihalle, jonne hurautti samoihin aikoihin ravintolan työntekijä autolla. Työntekijä meni hakemaan ravintolasta ruokatoimitusta, jolla välin auto katosi pihalta.
Futsalmiehet ovat onnellisia Portugali-puolivälierästä – muistissa on ”kauhu” vastustajien silmissä.
Leo Komarov palasi leijonapaitaan joulukuun Venäjän-turnauksessa. Sitä ennen Narvassa syntynyt hyökkääjä edusti Suomea vuoden 2016 World Cupissa.
Herola arvioi pääsevänsä kauden pääkisoihin samanlaisella potentiaalilla kuin viime talven MM-kisoihin, joissa hän saavutti hopeaa.
Tina Frennstedtillä on hyvät henkilöhahmot ja kertojanote hellii lukijaa. Hyvät maanläheiset henkilöhahmot, psykologinen tarkkanäköisyys, Ystad. Tämähän on melkein kuin Henning Mankellin Wallandereita lukisi. Tina Frennstedt palauttaa Cold case -sarjallaan uskoa ruotsalaiseen dekkariin. Sarjamurhaaja Palavassa kostossakin on liikkeellä, mutta toisin kuin monissa muissa ruotsalaisuutuuksissa, tässä ei mässäillä väkivallalla eikä kylmyyttä hohkavilla tai sosiaalisesti äärikömpelöillä henkilöillä. Vähän...
Leijonat kokoontui leirille perjantaina ja matkustaa Pekingiin keskiviikkona.
Piikkiöläisen Marko Mannisen ideoima palvelu auttaa kaupunkilaisia, joilla ei ole suuria puuvarastoja käytössä.
Kemijoki Oy julkaisi suunnitelman lohelle ja muille kaloille tehtävästä ohitusratkaisusta suurella Taivalkosken padolla. Ympäristöväessä se herättää kysymyksiä.
Puutavaraketjussa on samantyyppinen vakava kannattavuusongelma ja kustannuskriisi kuin ruokaketjussa. Bioliito-hankkeen projektipäällikkö Petri Luukkonen toteaa Yliö-kirjoituksessaan, että metsäsektorin täytyy kyetä oman tulevaisuutensa takia korjaamaan tilanne nopeasti, jotta toiminnan edellytykset maassamme säilyvät. Urakointiyritysten kilpailuttaminen kuoliaaksi ei voi Luukkosen mukaan olla päämiestenkään etu.
Bondo kertoo rakastavansa oranssin eri sävyjä.