Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Июнь
2020

Новости за 05.06.2020

Lukijoilta: Mielipide: Työeläkelaitosten sijoitustuotot kasvaneet

Verkkolehti  

Eläketurvakeskuksen ja Työeläkevakuuttajat Telan julkaiseman tuoreen työeläkelehden (3/2020) mukaan työeläkelaitosten sijoitustuotot viime vuodelta ovat ennätykselliset 23,9 miljardia euroa. Eläkevarallisuus on kasvanut myös ennätykselliseen 218 miljardiin euroon. Kriisien kohdatessa on hyvä, että on massiivinen puskuri. Parhaillaan eri yhteyksissä on nostettu esiin kulkutaudin heikentävät vaikutukset myös eläkkeisiin. Hyvän eläkejärjestelmän ominaisuus on kuitenkin se, ettei sitä satunnaiset lyhytaikaiset...

Li Andersson paljastaa kulissien takaa: Moni ei olisi halunnut korottaa toimeentulotukea lisäbudjetissa

Verkkolehti  

”Sosiaaliturvaan tehtävät muutokset ihmisten aseman parantamiseksi ovat ylivoimaisesti vaikeimpia kaikista niistä vaikeista asioista, joita hallituksen pöydällä on ollut.” Hallitus antoi perjantaina eduskunnalle vuoden neljännen lisäbudjetin, suuruudeltaan ennätykselliset 5,5 miljardia euroa. Sen yhtenä osana toimeentulotuen väliaikaiseen korottamiseen varataan 60 miljoonaa euroa koronakriisistä eniten kärsineiden pienituloisten tilanteen helpottamiseksi. Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri... Читать дальше...

20 vuotta sitten: Opiskelijakapinan juurilla

Verkkolehti  

– Nuorisoahan ei 1960-luvulla ajateltu omana ryhmänään. Nuoruus oli välivaihe lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Nuoriso oli sitä varten, että heitä kasvatetaan ja koulutetaan hyviksi kansalaisiksi. Sitten kaikki muuttui, jatkoi projektitutkija Taina Hakola, jonka kokoama näyttely Tehdään vallankumous! avautui Työväen keskusmuseossa Tampereella. Tulivat televisio ja Vietnam. Uutiset levisivät maailmalta ja nuorisokulttuuri alkoi nousta vanhoja arvoja vastaan. Suomessa...

Meksikon kehityspankeista on tullut öljyteollisuuden tukipylväitä

Verkkolehti  

Meksikon kehityspankeista on tullut öljyteollisuuden taloudellisia tukipylväitä, vaikka ilmastokriisin vuoksi olisi syytä hylätä investoinnit öljyyn. Presidentti Andrés Manuel López Obrador on kyllä vasemmistolainen, mutta vihreyden häivääkään hänessä ei ole. Meksikon ulkomaankauppapankki Bancomext ja kehityspankit Banobras ja Nacional Financiera (Nafin) ovat viime vuosina kanavoineet miljoonittain euroja öljyputkien ja kaasulaitosten rakentamiseen. Ne ovat tosin rahoittaneet myös uusiutuvan...

Kulmuni eroaa – keskusta etsii uuden valtiovarainministerin

Verkkolehti  

Katri Kulmuni sanoi jatkavansa keskustan puheenjohtajana. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni eroaa ministerin tehtävästään. Kulmuni kertoa asiasta perjantaina iltapäivällä eduskunnassa pitämässään lyhyessä tiedotustilaisuudessa. Kulmuni kertoi, että haluaa kantaa poliittisen vastuun kohusta, joka on syntynyt hänen saamastaan viestintäkoulutuksesta. – Keskusta jatkaa hallituksessa, Kulmuni sanoi. Keskustan eduskuntaryhmä tulee Kulmunin mukaan etsimään uuden valtiovarainministerin. Kulmuni tunnusti... Читать дальше...

Hallitus esitteli sote-pakettinsa – Andersson: Malli rakentuu tällä kertaa vahvasti julkisiin palveluihin ja vahvaan julkiseen järjestäjään

Verkkolehti  

Maakuntajaosta ja hankalasta Savon kohtalosta päätetään hallituksessa vasta myöhemmin. Peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus lähtee lausuntokierrokselle 15. kesäkuuta. Lait on tarkoitus saada eduskuntaan joulukuussa, kuten on aiemmin luvattu. Sote-uudistus ei ole vielä valmis, vaan esimerkiksi maakuntajako päätetään Kiurun mukaan vasta lausuntokierroksen jälkeen. Varsinkin Savon aluejako on alueella herkkä kysymys. Kiurun mukaan...

International Crisis Group Trumpille: ”Lopeta tilanteen pahentaminen”

Verkkolehti  

Myös työtään tekeviä toimittajia on ammuttu kumiluodeilla, sumutettu pippurisumutteella, pakotettu aseella uhaten maahan tai pidätetty. Riippumaton International Crisis Group -järjestö (ICG) julkisti torstaina historiansa ensimmäisen Yhdysvaltoja koskevan raportin. Yleensä järjestö pyrkii estämään ja ratkaisemaan kehitysmaissa käytäviä sotia ja konflikteja. ICG sanoo raportissaan, että presidentti Donald Trump ja muut republikaanijohtajat lietsovat levottomuutta uhkaamalla väkivallalla rauhanomaisia... Читать дальше...

Itsenäisen ajattelun ikoni Ele Alenius

Verkkolehti  

Se, että kansandemokraattisen liikkeen itsenäinen enemmistö 1960- ja 70-luvuilla vakiinnutti asemansa, perustui ennen kaikkea Ele Aleniuksen ideologiseen ja poliittiseen johtajuuteen. Tänään 5.6.2020 on Ele Aleniuksen 95-vuotissyntymäpäivä. Hän oli vasemmistoliiton edeltäjän Suomen Kansan Demokraattisen Liiton puheenjohtaja vuosina 1967–1979. Puheenjohtajaksi hänet valittiin liiton pääsihteerin paikalta, jossa hän aloitti vuonna 1965. SKDL:n varapuheenjohtajaksi hänet oli valittu jo vuonna...

Hallitus täyttää vuoden – luonnonsuojelulle kehut, ilmastopolitiikassa tekemistä

Verkkolehti  

Luonnonsuojeluliitto: Paras hallitusohjelma ympäristölle pitkiin aikoihin, mutta keinot vielä kesken. Hallitus täyttää vuoden huomenna 6. kesäkuuta. Suomen luonnonsuojeluliitto on tehnyt analyysin hallituksen onnistumista ympäristöpolitiikassa. Liiton mielestä suurimmat onnistumiset ovat luonnonsuojelussa, mutta ilmastopolitiikkaan tarvitaan lisää tekoja. Vuosi sitten hyväksyttyä hallitusohjelmaa Luonnonsuojeluliitto pitää ympäristölle parhaan pitkiin aikoihin. Luonnonsuojelussa ohjelman tavoitteet... Читать дальше...

Vasemmistoliiton Pia Lohikoski kiittelee MAL-sopimuksen suomia panostuksia asuntotuotantoon

Verkkolehti  

MAL MAL-sopimus tarkoittaa maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksia, jotka valtio solmii suurimpien kaupunkiseutujen kanssa. Niillä tuetaan kuntien ja valtion välistä yhteistyötä yhdyskuntarakenteen ohjauksessa sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamista. Lisäksi MAL-sopimusten toimenpiteet tukevat sujuvaa arkea, työmarkkinoiden toimivuutta ja elinkeinoelämän elinvoimaisuutta. Sopimuksessa määritellään tavoitetila Helsingin seudulle 12-vuotisen sopimuskauden ajalle sekä kehityspolku tavoitetilan saavuttamiseksi. Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Людмила Самсонова

Людмила Самсонова не отдала голландскую траву // Она продолжила серию российских побед на теннисном турнире в Хертогенбосе






Басков напомнил Погребняк о драке в центре Москвы в ответ на критику

Три спектакля о любви, которые можно посмотреть этим летом

В Минске задержали двоих подозреваемых в нападении на мужчину в Подмосковье

Доходы консолидированного бюджета Подмосковья достигли порядка 490 млрд рублей