Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Июнь
2020

Новости за 09.06.2020

Selvitys todistaa Suomesta: Rasismi alkaa jo päiväkodissa

Verkkolehti  

Afrikkalaistaustaisille suomalaisille rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää. Syrjintä ja rasismi vaikuttavat Suomessa asuvien afrikkalaistaustaisten henkilöiden elämään kokonaisvaltaisesti. Tämä käy ilmi yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemästä selvityksestä syrjintäkokemuksista. Selvityksen mukaan syrjintää ja esimerkiksi rasistista häirintää tapahtuu julkisten tilojen lisäksi myös kouluissa ja työpaikoilla. Syrjintää liittyy kohtaamisiin arkipäiväisissä tilanteissa, mutta myös yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintatapoihin. Читать дальше...

Vasemmiston Saramo: Olennaista on torjua massatyöttömyys ja lama, ei torjumisen hinta

Verkkolehti  

Eduskunta keskusteli tiistaina hallituksen julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021–2024. Vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramo kehotti tiistaina kiinnittämään katseen olennaiseen, kun katsotaan koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin hintaa. Saramo piti eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton ryhmäpuheen. Olennaista ei ole se, kuinka syvälle Suomen talous sukeltaa tänä vuonna, viesti kuului. – Kuopan syvyyttä olennaisempaa onkin suunta, johon sen jälkeen lähdetään. Tämä koskee kasvun...

Kansanedustajat huolissaan sähkön datasiirrosta: Strateginen kysymys

Verkkolehti  

Kansanedustajat Myllykoski ja Kopra: Ministerin huolehdittava datastrategian toimeenpanosta ja kuituverkkojen omistuksesta. Kansanedustajat Jari Myllykoski (vas.) ja Jukka Kopra (kok.) muistuttavat, että Euroopan unionin datastrategia peräänkuuluttaa hajautettua rakennetta, mutta yhteensopivia järjestelmiä. Heitä kiinnostaa, tuleeko kuituverkkoja tuottava valtion enemmistöomisteinen Cinia Oy pysymään kansallisessa omistuksessa. Tavoitteena Euroopassa on standardoitu kokonaisuus, joka mahdollistaa... Читать дальше...

Tutkimus: Koronarajoituksilla säästetty miljoonia ihmishenkiä Euroopassa

Verkkolehti  

Lontoon Imperial College -tutkimuslaitos on tehnyt yhdestätoista Euroopan maasta mallinnuksen, jonka perusteella koronapandemian vuoksi asetetut rajoitukset ovat näissä maissa säästäneet 3,1 miljoonaa ihmishenkeä. Tutkitut maat ovat Belgia, Britannia, Espanja, Italia, Itävalta, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Sveitsi ja Tanska. Suomi ei siis ollut mallinnettujen maiden joukossa. Nature-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan muilla kuin lääketieteellisillä toimilla on pystytty...

Vasemmistonaiset: Suomi tarvitsee feminististä jälleenrakentamista

Verkkolehti  

Vasemmistonaiset korostaa, että niin itse koronapandemia kuin siihen liittyvät rajoitustoimet ja pandemiaa seuraava jälleenrakentaminen ovat mitä suurimmassa määrin feministinen kysymys. Järjestö on laatimassa omaa konkreettisten toimenpiteiden ohjelmaa Suomen feministiseksi jälleenrakentamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön asettama korkean profiilin työryhmä julkaisi keskiviikkona 3.6. työstään raportin Hyvinvoinnin ja tasa-arvon vahvistaminen koronakriisin... Читать дальше...

Orpo ja kokoomus pettyivät: Vanhanen ei lyönytkään nyrkkiä pöytään ja pannut ”tyttöjä” kuriin

Verkkolehti  

Kommentti: Valtiovarainministerin vaihtuminen nosti sovinistiset asenteet pintaan. Entinen pääministeri Matti Vanhanen aloitti uutena valtiovarainministerinä tiistaiaamuna tyylilleen uskollisesti maltilla. Hän on kuin Ihmisten puolueen puheenjohtaja Tapani Riihimäki, jonka esikuva Vanhanen itse ehkä on. Jos jonkun on muututtava, niin luvassa on korkeintaan tiettyä muutosta. Kokeneen ja ”valtiomiesmäisen” Vanhasen nousu hallitukseen paljasti monen poliitikon, opposition lisäksi kepulaisenkin, ja...

Valtiovarainministeri Vanhanen puhuu lämpimästi EU-yhteistyöstä, mutta hallitus toimii toisin

Verkkolehti  

Keskusta vaikutti valtiovarainministeri Matti Vanhasen mukaan merkittävästi siihen, että Suomi suhtautuu nuivasti EU-komission esitykseen elpymisrahoituksesta. Tuore valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on tällä viikolla painottanut Euroopan merkitystä Suomelle. Jos muu Eurooppa ei toivu koronakriisistä, ei siitä toivu Suomikaan, vuosina 2003–2010 pääministerinä toiminut Vanhanen on sanonut. Sama viesti toistui tiistaiaamuna Vanhasen ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa valtiovarainministerin ominaisuudessa. Читать дальше...

Koronalomautukset näkyvät maksuvaikeuksina – Takuusäätiö: Velkakierteeseen joutuneen ei pidä jäädä yksin

Verkkolehti  

Noin joka kymmenes Takuusäätiön Velkalinja -ja chat-neuvontaan yhteyttä ottanut kertoo vaikeuksistaan maksaa laskujaan ja velkojaan koronakriisistä johtuneen lomautuksen vuoksi. Lomautusten aiheuttamat maksuvaikeudet ovat näkyneet Takuusäätiön neuvonnassa huhtikuusta lähtien. Neuvonnan asiakkailla on jäänyt rästiin etenkin kulutusluottojen maksuja, mutta myös välttämättömiä elämisen menoja kuten vuokria. Takuusäätiön havainnot maksuvaikeuksista tukevat tietoja, joita sosiaalityöntekijät tuovat ilmi... Читать дальше...

Sanna Marin: Nyt ei ole sopeutuksen aika

Verkkolehti  

Valtiovarainministerinä aloittanut Matti Vanhasen mukaan hallituksen sisällä ei ole erilaisia linjoja. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan nyt ei ole aika siirtyä koronaelvytyksestä talouden sopeuttamiseen. – Nyt ei ole aika sopeuttaa. Nyt on aika ensinnäkin selvitä tästä kriisistä mahdollisimman pienin vaurioin. On aika elvyttää, jotta voimme vahvistaa talouden kasvua ja työllisyyttä, Marin sanoi toimittajille aamupäivällä puoli tuntia...

Trump: Poliisin rahoitusta ei leikata

Verkkolehti  

Paikallisesti muutoksia poliisivoimiin ollaan jo tekemässä. Yhdysvalloissa laajojen rasismia ja poliisin harjoittamaa väkivaltaa vastustavien mielenosoitusten yhteydessä on vaadittu poliisin rahoituksen leikkaamista. Protesteja kritisoinut presidentti Donald Trump sanoi maanantaina paikallista aikaa, että poliisin rahoitusta ei aiota leikata. Hänen mukaansa suurin osa poliiseista on ”mahtavia ihmisiä”, kirjoittaa CNN. – Poliisin rahoitusta ei leikata, eikä poliisiamme lakkauteta. Poliisiamme ei...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
WTA

Самсонова обыграла Александрову и вышла в финал турнира WTA в Хертогенбосхе






Замминистра обороны Иванов владел автомобилями с номерами за шесть миллионов рублей

«С чего вы решили, что свадьба уже»: бабушка 18-летней девушки Лепса об их союзе

Путин: Россия неизменно будет поддерживать КНДР в противостоянии коварному врагу

ЯРКОЕ ЛЕТО С LG CHANNELS: ШИРОКИЙ ВЫБОР КОНТЕНТА ОТ МАСШТАБНЫХ СПОРТИВНЫХ СОБЫТИЙ ДО ХУДОЖЕСТВЕННЫХ ФИЛЬМОВ И ОБРАЗОВАТЕЛЬНЫХ СЕРИАЛОВ