Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Июнь
2020

Новости за 22.06.2020

Kokoomus ja perussuomalaiset eivät ole kyenneet haastamaan hallituksen taloustoimia koronan selättämiseksi

Verkkolehti  

Kommentti: Hallitus saa yllättävän hyvän tuen koronan talousvaikutusten lievittämisestä. Talouspoliittinen keskustelu koronan vaikutuksista hallitusohjelmaan ja kansantalouteen velloo, mutta kansalaiset ottavat rauhallisesti. Suuri osa kansalaisista pitää hallituksen toimia koronan talousvaikutusten lievittämiseksi sopivina. Kesäkuun puolivälissä tehdyn kyselyn mukaan kansalaisista peräti 59 prosenttia Helsingin Sanomien Kantar TNS:llä teettämään kyselyyn vastanneista piti hallituksen talouspoliittisia toimia sopivina. Читать дальше...

Ensimmäiset alaikäiset turvapaikanhakijat Kreikan pakolaisleireiltä Suomeen heinäkuun alkupuolella

Verkkolehti  

Suomi lupautui helmikuussa vastaanottamaan 175 haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa Välimeren alueelta. Ensi vaiheessa tulijoita on noin 25. Noin 25 alaikäistä turvapaikanhakijaa saapuu Suomeen heinäkuun alkupuolella Kreikan pakolaisleireiltä, kertoo Maahanmuuttovirasto. Siirron tarkka päivä ei ole vielä tiedossa. – Kreikka, Euroopan komissio ja EU:n turvapaikkavirasto EASO tekevät paljon töitä saadakseen ilman huoltajaa olevat alaikäiset mahdollisimman nopeasti Kreikan saarilta...

Patsaskohu osoittaa: Hiljaisuus tappaa, ei ääneen puhuminen

Verkkolehti  

Kun ruskea suomalainen puhuu sisällissodan ajan sotarikoksista, se rikkoo monen kuplautunutta ja vinoutunutta maailmankuvaa. Politiikan tekeminen on valtavan raskasta. Se kuormittaa, turhauttaa ja pistää vihaksi suurimman osan ajasta. Politiikka on asioiden muuttamista, kamppailua ja tappelua arvojen konkretisoitumisen eteen. Monet näyttävät väsyvän vääntämisen keskellä. Jotkut unohtavat äänensä ja mielipiteensä arvon ja valitsevat helpomman tien. Halu muuttaa...

Boltonin kirja: Trump näyttänyt jopa vihreää valoa Kiinan presidentille Xi Jinpingille uiguurileirien rakentamiseksi

Verkkolehti  

Trumpin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan John Boltonin tiistaina ilmestyvän kirjan mukaan presidentti hyväksyi täysin uiguurien pidätysleirit. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pidättäytynyt pakotteiden asettamisesta Kiinan viranomaisille suojellakseen maiden välisiä kauppaneuvotteluja. Sunnuntaina paikallista aikaa julkaistussa haastattelussa uutismedia Axios kysyi Trumpilta, miksi hän ei ole asettanut suoria Yhdysvaltain valtiovarainministeriön pakotteita kiinalaisviranomaisille Xinjiangin uiguurivähemmistön kohtelun vuoksi. Читать дальше...

Alipalkkaus telakalla on maan tapa, jonka kaikki tietävät

Verkkolehti  

Turun kaupunginhallituksen jäsen Jaakko Lindfors kysyy, ovatko edelliset hallitukset hyväksyneet moraalittoman toiminnan, kun palkkojen dumppaamiseen ei ole puututtu. Ylen MOT-toimitus kertoo tänään laajasti telakka-alan epäkohdista – alipalkkauksesta ja muista ongelmista työoloissa. Lounais-Suomen aluehallintoviraston raportit Suomen suurimman telakan Meyer Turun alihankkijoista kertovat seitsemän euron tuntipalkoista ja puutteista työaikakirjanpidossa. Ylitöitä on jäänyt maksamatta. Aiemmin Turun... Читать дальше...

Vain tässä ja nyt – valtavat öljyväripuupiirrostyöt voi kokea yhdessä

Verkkolehti  

Noora Nio-Juss 44-vuotias helsinkiläinen kuvataiteilija, joka valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2017 ja kuvataiteen kandiksi Viron Taideakatemiasta vuonna 2000 pääaineenaan maalaus. Pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla, viimeksi Tallinnan Taidehallin galleriassa, Riihimäen taidemuseossa ja VS Galleriassa Fiskarsissa. Teoksia muun muassa Suomen Kansallisgallerian, Helsingin kaupungin taidemuseon ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa. Читать дальше...

Uudenmaan vasemmisto: Koronan aiheuttamista hoitojonoista ei selviä leikkaamalla – kunnille lisätukea

Verkkolehti  

Uudenmaan Vasemmistoliitto katsoo, että koronatilanteen jälkihoidossa kuntien ei pidä leikata sosiaali- ja terveyspalveluista tai koulutuksesta ja sivistyksestä, ja toistaa 1990-luvun laman virheitä. Kuntien valtiolta saama 1,4 miljardin euron tuki on hyvä alku, mutta valtion lisätuki on tarpeen. – Syksyllä on todennäköisesti odotettavissa ryntäys sosiaali- ja terveyspalveluihin, kun ihmiset jälleen hakeutuvat niiden piiriin. Siksi nyt on ryhdyttävä...

Perussuomalaisten juhannus: hutkittiin ennen kuin Hietaniemi oli tutkittu – ja sitten hutkittiin lisää

Verkkolehti  

Juhannuskahakka kertoo taas, että puolue ei kunnioita edes poliisia, jos tosiasiat eivät sovi sen agendaan. Tämä tiedetään varmasti: juhannusyönä Helsingin Hietaniemen uimarannalla alkoi joukkotappelu, jota seurannutta kahakkaa rauhoittamaan tarvittiin lopulta 30 poliisipartiota. Poliisi kohtasi rajua vastarintaa. Poliiseja kivitettiin ja ammuttiin ilotulitteilla. Poliisiautoja vaurioitui ja osa poliiseista sai vammoja. Tilanteen rauhoittamiseen käytettiin kaasusumutetta. Välikohtaus oli poikkeuksellinen...

Kintulammin uniikit laavut retkeilijöiden suosiossa

Verkkolehti  

Aiemmat Vuoden retkikohde -voittajat 2019 Ylläs Ylläs vei voiton äänestyksessä, jonka teemana oli maastopyöräily. Ylläksen alueella on maastopyöräreittejä 200 kilometriä, ja jatkaa voi Pallas-Yllästunturin uria pitkin. 2018 Rokuanvaara Vuoden 2018 teema oli geologiset kohteet. Rokualla on runsaasti jääkauden aikaisia merkkejä: harjuja, dyynejä, suppia, muinaisrantoja, karua kasvillisuutta ja kirkasvetisiä järviä. 2017 Punkaharju Äänestyksen tavoite oli löytää...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Андрей Рублёв

Теннисисты Рублев, Хачанов и Самсонова не сыграют на Олимпиаде-2024






Участники автоэкспедиции «100 000 километров возможностей» прибыли в Петрозаводск

Блогерша Боня заявила, что Стоун и Сысоева ссорились на шоу "Выжить в Дубае"

Российский фильм «Обгоняя ветер» покажут на фестивалях в Словении и Италии

Более 10 медалей завоевали псковские спортсмены на первенстве России по кикбосингу среди школьников